Tietoja minusta / About me

In English

Aija Saukkonen 2021 (Kuvan ottanut Selma Saukkonen)

 Tasapainoilen piirtämisen ja maalaamisen, IT-alan ja perheenäidin roolien välillä. Pidän lapsenmielisestä ja hyväntuulisesta kuvitustyylistä, mutta teen välillä myös perinteisempiä muotokuvia ihmisistä ja eläimistä sekä maisematauluja.

Maalaan kortit usein akryyliväreillä tai guassilla ja teen ääriviivat tussilla. Isommissa maalauksissa käytän yleensä akryylivärejä tai öljyvärejä. Teen kuvituksia myös iPAD Prolla ja Procreate-sovelluksella.

Olen opiskellut kuvitusta sivuaineessani Taideteollisessa Korkeakoulussa Graafisen suunnittelun osastolla. Useana vuotena olen myös käynyt maalaus- ja metalligrafiikankursseilla sekä taiteilijaseurojen elävänmallin piirustuksissa. Pääaineeni oli Vuorovaikutteinen digitaalinen media Teknillisessä Korkeakoulussa. Opiskelin siis poikkitieteellisesti jo ennen Aalto-yliopistoa.

Minulla on työhuone Helsingissä Vanhankaupunginkosken lähellä taiteilijayhteisössä Kolmas Kerros.

Ensimmäinen yksityisnäyttelyni pidettiin Leppävirran kirjastolla kesällä 2021. Lomilla vietämme paljon aikaa Leppävirran Sorsakoskella mummilassamme. Osallistuin kesällä Taidekeskus Väinölän ILOA NAIVISTIT -näyttelyyn Varkaudessa. Linkki äänihaastatteluun: https://www.sykkeessa.fi/2023/07/21/hulmu-ja-haukku-seikkailevat-pohjois-savon-maisemissa/

Hulmu Hukka ja Haukku Koira ovat ilmestyneet kuviini vuodesta 2003. Haukku on iloinen touhottaja, kun taas Hulmu hieman varovaisempi ja ujompi. Haukun kanssa Hulmukin uskaltautuu kokeilemaan kaikkea uutta ja jännittävää.

Aija Saukkonen
Tmi Aija Saukkonen
Hulmu & Haukku
Y-tunnus: 2636712-6
hulmuhaukku (ät) gmail.com
050 3024254
Helsinki

Facebook
Instagram/aijasaukkonen #hulmuhaukku

CV

About me

Currently my life is balancing between painting and drawing, work in IT sector and motherhood. In the drawing field I like illustrations but I also do more traditional portraits and landscape paintings.

I paint postcards mostly with acrylic colors or gouache and do the outlines with marker pen. In bigger paintings I usually use acrylic or oil colors. I also draw digitally with iPAD Pro and Procreate.

I have studied illustration in my secondary subject in the department of Graphical Design of the University of Industrial Arts Helsinki. My primary subject was Interactive digital media in Helsinki University of Technology. Nowadays these universities are part of Aalto University. I have also taken many additional art courses.

I have a working room in Helsinki at artists' and artisans' society Kolmas Kerros ry.

My first own exhibition was at Leppävirta's library in summer 2021. We spend much of our holidays in Sorsakoski of Leppävirta, Finland. I participated into exhibition of naive art of Taidekeskus Väinölä in summer 2023.

Hulmu Hukka and Haukku Koira came into my drawings first time in year 2003. Haukku is an energetic and joyful dog, while Hulmu is a little more cautious and shy. Together with Haukku also Hulmu ventures to try new exciting things.

Aija Saukkonen
Tmi Aija Saukkonen
Hulmu & Haukku
Business ID: 2636712-6
hulmuhaukku (ät) gmail.com
050 3024254
Helsinki, Finland

Facebook
Instagram/aijasaukkonen #hulmuhaukku

CV